Elämää ilman portaita - Ei tarvitse turvautua vieraisiin.
Niin, ne portaat.
Paulan vanhemmat olivat myös tilanteessa, jossa portaissa kulkeminen oli vaikeaa. Helena oli erittäin huolissaan miehestään. Veikon oli yhä vaikeampi kulkea portaissa, eikä hän halunnut pyytää Helenalta apua. Niinpä hän sulkeutui toisen kerroksen työhuoneeseensa ja tuli alas vain harvoin.
Mitä Helenan olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt rakentaa toinen kylpyhuone ensimmäiseen kerrokseen? Vai olisiko pitänyt muuttaa ja jättää koti, joka oli täynnä onnellisia muistoja menneiltä vuosilta?
Sitten Paula sai idean porrashissistä.
Veikko ja Helena suhtautuivat aluksi hieman epäluuloisesti ajatukseen. Toimisiko se? Eikö tarvittaisi suuria muutoksia? He myös sanoivat, että jalat ovat muuten kunnossa, mutta vain portaat aiheuttavat ongelmia. Paula oli kuitenkin tutkinut asiaa ja pystyi lopulta vakuuttamaan vanhempansa ThyssenKrupp-porrashissin hyödyistä.
|